2019 rakastin ja asuin Uudessa-Seelannissa

Vuoden vaihtuminen on mulle aina merkittävä tapahtuma. Se merkitsee tietyllä tapaa uuden aloittamista, mutta samalla menneen muistelemista. Rakastan ihmisten best nine -kuvia instagramissa (vaikka samalla ne hieman ärsyttävät ja saavat tyhmästi kateelliseksi, vaikkei pitäisi), ja joskus saatan jopa liikuttua niistä, kun katselee loma- tai perhekuvia. Ne kertoo ihanista hetkistä, joita haluaa jakaa ja muistella.

2019 vuosikatsaus: muistoja Uudesta-Seelannista.

Mun vuosi 2019 oli rankka, aivan mieletön, ihana ja esitti paljon kysymyksiä, joihin odotan vastauksia vuonna 2020 (tykkään siitä miten nopeasti vuoden 2020 saa sanottua).

Alkuvuosi oli yksi rankimmista, mutta samalla opettavaisimmista. Luulin maailmani ensin mullistuvan täysin odottamattomasti, jouduin opettelemaan tuntemaan itseäni ja päätin yrittää kovempaa. Ylitse vuotavan stressaamisen ja ahdistuksen kanssa elämä oli kurjaa mulle ja mun lähimmille ihmisille sillä hetkellä, ja ainut järkevä suunta oli muuttaa omaa suuntaansa, ei muiden. Mä olen kovasti keskeneräinen tässä edelleen, mutta haluan uskoa, että voin paremmin.

Kesä oli mulle lyhyt ja työn täyteinen.

2019 vuosikatsaus: muistoja Uudesta-Seelannista.

Heinäkuussa lähdin Uuteen-Seelantiin tietäen, että kotiin palaan vasta jouluksi. Se oli ihanaa ja kamalaa. Tunsin avuttomutta, mutta samalla niin valtavaa voimaa, etten ollut uskonut sellaista olevan olemassa. Mä en ollut tiennyt sellaisesta ikävästä, mutten myöskään sellaisesta onnesta! Sain ihania ystäviä, joiden kanssa jaoin elämäni neljä kuukautta (itkin paljon lähtiessäni), enkä voisi olla heistä kiitollisempi. Toivon todella, että näemme vielä mahdollisimman usein.

Meitä sitoo yhteiset kokemukset, jotka ovat vain meidän ja vain me voimme keskustella niistä ja ymmärtää kaiken. Mä olen siitä todella onnellinen, enkä olisi halunnut jakaa sitä keidenkään muiden kanssa. Tunnen suurta kiitollisuutta, onnea ja haikeutta, että nyt mulla on toinen koti Uudessa-Seelannissa ja perhe levällään maailmalla!

Ajoin Aucklandissa tapaamani ystävän kanssa Australiassa Brisbanesta Cairnsiin noin 1800 kilometria. Se oli hullu ajomatka, mutta korvaamaton kokemus, jota en vaihtaisi. Aurinko oli niin paahteinen, etten nyt osaa edes kuvitella sitä, kun ulkona on niin kylmä! (Mä kyllä rakastin sitä lämpöä ja paahdetta, vaikka silloin valitin siitä liian usein.) Balilla me surffattiin, ajettiin skootterilla ympäriinsä, ostettiin samanlaiset huivit ja elettiin muuten vain hyvin helposti ja rauhassa.

Ja sitten Japanissa taas olin onnellisimmillani, mutta samalla surullinen ja ahdistunut (miten ihmismieli voikin toimia niin kummallisesti). Viiden kuukauden jälkeen omaan vanhaan elämäänsä palaaminen oli mieletöntä, mutta samalla jollakin tapaa kuluttavaa, sillä mä tiesin jotenkin kasvaneeni, ja tiesin myös, että mun tulisi tottua siihen samoin kuin totuin elämään Aucklandissa. Japani oli kuitenkin yksi parhaimmista matkoista joita olen ikinä tehnyt!

Tiedän, että matkustaminen ei ole itsestään selvyys tai edes itse tarkoitus; merkittävät ihmissuhteet ovat, ne jotka kestävät kaikesta huolimatta, vanhat ja pitkään kestäneet ja uudet, jotka kasvavat nopeasti!

Kiitos vuosi 2019, tervetuloa 2020, jännittää jo!

  1. Kiitos jakamistasi muistoista matkaltasi! Nuori aikuinen etsimässä itseään, elämä täynnä uutta ja jännittävää. Oi sitä nuoruuden pakahduttavaa elämän riemua (ja tuskaakin)! Ja iloa lähellä olevista ihmisistä, sitä me kaikki tarvitaan iästä riippumatta. Ihanaa uutta seikkailuvuotta sinulle Mari!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *