tyttö metsässä musta takki päällä

Kriiseissä löytyy yhteisöllisyys

Olen ajatellut yhteisöllisyyttä, tai sen olemattomuutta. Se on noussut esiin aivan erilaisessa merkityksessä, vaikka meitä kielletään olemasta yhdessä. Poikkeustilanteessa yhdeksi tärkeimmäksi selviytymiskeinoksi on kuitenkin muodostunut yhteisöllisyys, mikä tuntuu omituiselta, mutta samalla hyvin todelliselta.

Luin Rebecca Solnitin tekstin How to Survive a Disaster?, joka kuvaa tätä ihmeellistä yhteisöllisyyttä, joka herää kriisin, poikkeustilojen tai tapaturmien keskellä. Essee on kirjoitettu vuonna 2016 ja käsittelee Yhdysvalloissa tapahtuneita tuhoisia luonnonkatastrofeja. Nykyinen tilanteemme on erilainen, sillä toinen ihminen voidaan katsoa pandemiassa toiselle vaaralliseksi, mutta silti ajatus on sama.

When all the ordinary divides and patterns are shattered, people step up—not all, but the great preponderance—to become their brothers’ keepers. And that purposefulness and connectedness bring joy even amidst death, chaos, fear and loss.

Rebecca Solnit

Solnit viittaa ajatuksella ”brothers’ keepers” yhteisöllisyyteen: avun tarjoamiseen, sen saamiseen ja toisista huolehtimiseen. Vaikka me emme voi antaa sitä konkreettisesti tai ainakaan kasvotusten, ihmiset ovat löytäneet tapoja väistää tämän ongelman. Ihmeellistä, mutta sosiaalisesta eristäytymisestä ja yhteisestä kriisistä on kummunnut suurta yhteisöllisyyttä.

Ihmisestä usein puhutaan pohjimmiltaan itsekkäänä olentona, mutta tällä hetkellä tuo ajatus ei ole välttämättä täysin perusteltu. Kuten Solnit myös toteaa, itsekkyyden illuusion luo nykyinen individuaalisuutta korostava ja jopa ihannoiva yhteiskuntajärjestelmä, joka ei ota huomioon yhteisöllisyyden todellista merkitystä, kun yhteiskunnan itsestäänselvyyksinä pidetyt rakenteet ja tukipilarit horjuvat tai hajoavat kokonaan.

Ihminen on sosiaalinen eläin ja yhteisöllisyys tuottaa onnellisuutta, mutta asiat, joihin uskomme saavat meidät toimimaan toisin. Uskomme suorittamiseen, omiin saavutuksiin ja yksilöllisyyteen, emme niinkään yhteisöllisyyteen. Tai varmaan uskomme siihenkin, mutta jostain syystä ensin tarvitaan kriisi ennen kuin laajempi yhteisöllisyys, joka kattaa myös toisilleen tuntemattomat, tapahtuu.

Kuten Solnit toteaa, kriisissä korostuu se, mikä elämässä oikeasti on merkityksellistä: yhteisö, yksinkertaiset asiat, jotka saavat parhaat puolemme nousemaan esille. Ei ole siis myöskään kysymys pelkästä muiden auttamisesta itsensä kustannuksella. Jos pystyy apua tarjoamaan se on ihanaa ja arvokasta, mutta yhtä tärkeää on myös osata pyytää apua, jos sitä tarvitsee.

Kriisitilanteita ei koskaan toivoisi kenenkään kohdalle, sillä ne ovat kamalia ja koettelevia kokemuksia, mutta ne voivat tuoda myös jotakin hyvää. Tärkeää olisi keksiä, mitä meidän tulisi muuttaa, että löytäisimme saman kokemuksen ilman kriisiä.

  1. Hienoja ajatuksia. Minä koen yhteisöllisyyttä erityisesti srk:n keskellä. Avun tarvitsijoiden huomioiminen antaa suurta merkitystä ja onnellisuutta omaan elämään.

    1. Ihanaa kuulla 🙂 Nyt yhteisöllisyyden kokeminen on vielä jotenkin entisestäänkin korostunut merkitykseltään kuin normaalissa tilanteessa.

  2. Hei ihana saitti sulla! Löysin vasta äskettäin tänne, mutta luin kerralla heti kaikki postaukset. Ihanan keveää ja huoletonta tekstiä – vaikkakin välillä myös painavaa asiaa. Jään seuraamaan <3 Aurinkoa kevääseen!

    1. Voi kuinka ihanaa kuulla, kiitos sinulle! Toivottavasti nautit ja aina saa ehdottaa omia ajatuksia ja pohdintoja, mistä haluaisi mun kirjoittavan lisää 🙂 Oikein ihanaa viikonloppua sulle!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *