Liiku ilosta

Tavoittele liikunnasta mielihyvää ja onnellisuutta, älä laihtumista.

Ihmisten käsitys ja ajatukset liikunnasta on mun mielestä vääristyneet; keskitytään lähes pelkästään laihtumiseen ja oman kehon muokkaamiseen, eikä sen hyväksymiseen ja mielihyvän etsimiseen liikkumalla. Ajatukset kääntyvät, ”miksi olen näin muodoton ja lihava, enkö voisi olla hoikka ja solakka -sekoiluun liian helposti aina liikuntaa ajatellessa tai siitä puhuttaessa.

Tarvitseeko sen olla tehokasta, hikistä ja laihtumiseen tähtäävää? Ei.

Kun mä lopetin tanssimisen, muutuin vähän alakuloiseksi, enkä tiennyt mistä se johtui. En viihtynyt omassa kropassani niin hyvin kuin aiemmin ja huomasin, että munkin ajatukset kääntyivät negatiiviseen itsensä arvosteluun – en ollutkaan sille immuuni niin kuin luulin. Mä en tehnyt asialle mitään. (Kävin onneksi sentään ajoittain joogassa.)

Nyt viime syksynä aloitin juoksemaan ja myönnettäköön, että aluksi tein sen vain siksi, että halusin kapeammat reidet ja kiinteämmän pyllyn. Mutta sitten, mä huomasin pitäväni siitä. Pelästyin vähän ja hämmennyin, sillä aiemmin olin vannoutunut jouksemisen vihaaja.

Mä lähdin lenkille koska pidin siitä ja se tuotti mulle iloa. Luonnossa oli ihanaa ja virkistävää ja mä saatoin lähteä juoksemaan myös pienellä sateella (aiemmin mä olisi ajatellut vain, että hullu!). Liikunnan pitäisi olla aina ja kaikille tällaista.

Mä en tietenkään ole päässyt juoksemaan ulkona talvella, koska mun reitti on ollut osittain hangen peitossa ja tosi liukas. Mä en ole mennyt salille, koska ei ole huvittanut, eikä se ole mulle sama asia kuin ulkona juokseminen. Enkä ole pakottanut itseäni. Olen käynyt lenkillä kävellen, kun on huvittanut, mutta mä olen myös syönyt suklaata ja keksejä ja laskiaispullia, jos on huvittanut.

Odotan kovasti vielä vähän paljaampia teitä, jotta pääsen taas juoksemaan. Aloitan hitaasti ja lyhyellä lenkillä, koska mun ei tarvitse saavuttaa mitään.

 

Kuva: Aurore de la Morinerie, löydetty Pinterestin kautta.