Matkalla saa myös väsyttää ja ärsyttää

Kaikki ei aina tarvitse mennä kohdalleen tai olla täydellistä, ei edes matkalla tai lomalla.

Alkuviikko oli rankka ja välillä mietti, pitäisikö itkeä vai nauraa. Väsytti, tuntui, ettei matka mennyt aivan suunnitelmien mukaan tai jotenkin ei ollut niin ihanaa, kuin oltiin suunniteltu.

Mä pysähdyin hetkeksi miettimään, ettei nämä ajatukset ole totta. Matkalla ollaan nähty vaikka mitä ihanaa ja koettu ihania asioita. Kaikkein tärkeintä on ne pienet, arvokkaat hetket: kun on nukkunut yön hyvin, aamupuurosta tai pikakahvista tulee erikoisen hyvää, loputtomalta tuntuvalla automatkalla ikkunoista näkyy ihana auringonlasku, tai leirintäalue on mukava. Sitten on tietenkin ne isommat hetket: kun näkee kenguruita auringonnousussa, viettää päivän ihanalla rannalla tai veneajelulla saaristossa.

Lomalla usein ajattelee, että kaiken täytyy olla täydellistä, koska onhan sentään loma, eikä matkaan kulutettua aikaa ja rahaa voi tuhlata! Kun kerrankin on matkalla, sen täytyy olla elämys, jota ei vaihtaisi muuhun tai toivoisi olevansa jossakin toisaalla.

Todellisuudessa matkustaminen ja lomailu voi myös olla rankkaa ja sen saa myöntää, että aina ei ole niin ihanaa kuin haluaisi! Tärkeää kuitenkin on huomata ajatukset näiden tunteiden ja mielialojen takana, sillä yleensä se ei ole matka tai loma itsessään, joka on pilalla, vaan omat vääristyneet ajatukset täydellisyydestä.

Mun täytyi huomata ensin, että autolla matkustaminen ja siinä eläminen on ihana ja erilainen kokemus itsessään, eikä kaikkien paikkojen joita parin tuhannen ajetun kilometrin aikana näkee tarvitse olla juuri niitä täydellisiä!