Oman mukavuusalueen ulkopuolella

Tasan viikko sitten olin matkalla kohti Uutta-Seelantia, pisimmällä ikinä tekemälläni matkalla. Mua pelotti, itketti ja samalla olin ratketa riemusta. Kaikki tuntui vieraalta, oudolta ja vähän liian vaikealta ollakseen varsinaisesti mukavaa. Nyt mä olen asunut Uudessa-Seelannissa, Aucklandissa viikon.

Yleensä lähteminen on vaikeaa ja pelottavaa. On niin kiinni turvallisessa ympäristössään, että jokin muu paikka tuntuu helposti liian vieraalta sulatettavaksi. Ihminen on kuitenkin hyvin sopeutuvainen, perusluonteeltaan leikkisä ja uutta oppiva. Kun on mahdollisuus oppia jotakin itsestä, erilaisista kulttuureista ja toisista ihmisistä, siihen olisi hyvä tarttua. Se avartaa niin paljon.

Hieman introverttina ihmisenä puoleksi vuodeksi näin kauas lähteminen on isoin asia, mitä olen koskaan tehnyt. Mun tulee rakentaa oma elinympäristöni ja siihen kuuluvat ihmiset uusiksi ja elää ilman varsinaista tunnetta kodista (johon mulle O vaikuttaa suuresti). Mutta lopulta silti on tärkeintä lähteminen. Kaaoksen jälkeen yleensä kaikki on hyvin.

Mulla on ikävä kotiin, mutta täällä on silti ihanaa! Mä en aiemmin ehkä ymmärtänyt sitä omalta mukavuusalueelta poistumisen tärkeyttä tai konseptia (entä jos kasvaminen ja kaikki ihmeellinen tapahtuukin omalla mukavuusalueella, joka vain ajan myötä kasvaa isommaksi). Nykyään ymmärrän!

Uudet ja isot asiat pelottaa, koska me ei tiedetä, mitä tulee tapahtumaan tai nähdä vielä päämäärää. Niistä on kuitenkin tärkeää haaveilla, sillä se saa meidät kasvamaan niihin sopiviksi ja silloin niiden tekeminen ei ole epämukavaa tai pelottavaa.

Kaikki palaa lopulta itseensä uskomiseen. Täytyy uskoa, että pystyy asioihin, muuten niitä ei tee, ja muuten hienot ja mielettömät asiat saattaa jäädä tekemättä ja kokematta!

Rangitoto -saaren polkuja Uudessa-Seelannissa.
Rhangitoto -saaren rannikko Uudessa-Seelannissa.
Valkeita pieniä kukkia Rhangitoto -saarella Uudessa-Seelannissa.
Rhangitoto -saaren rannalla pensaita ja kirkasta merivettä, Uusi-Seelanti.