About VIHME

VIHME tarkoittaa pientä, pehmeää sadetta, joka ei tunnu yhtään pahalta. Pienessä vihmeessä voi lähteä lähteä ulos seikkailemaan tai käpertyä kotisohvalle. Juuri tällaisen haluan tehdä blogistani.


VIHME sai alkunsa muutoksesta, jonka halusin blogilleni. On a rainy dayolin minä jonakin muuna aikana ja jossakin muussa paikassa. Siksi tuli Vihme. Vihme on alati muuttuva - kuten sadekin - alusta keskustelulle arkipäiväisistä oivalluksista. Kirjoitan asioista, jotka kiinnostavat minua; ekologisesta muodista, hyvinvoinnista (en liikunnasta, vaan mielen hyvinvoinnista), mielipiteistäni ja vinkkejä, jotka itse koen toimiviksi ja inspiroiviksi. Vihme on hyvin vapaamielinen ja toivottavasti myös ajatuksia herättävä.


Haluan pyrkiä kyseenalaistamaan nykyistä kulttuuriamme ja toimintatapoja, joita käytämme. VIHMEessä haluan puuttua elämän suorittamiseen ja fast fashioniin, liian nopeaan elämäntyyliin ja ilmastonmuutokseen. Aika raskaita aiheita joo, mutta väliin mahtuu myös hömppää ja höpöhöpö -juttuja elämästä, kirjoista, elokuvista ja ajatuksista, jotka kulkevat mielessäni.


Vielä VIHME on vain yhden hengen alusta, mutta mä toivon, että te inspiroituisitte keskustelemaan ja ehkä jossakin vaiheessa, täällä kirjoittaa minun lisäkseni myös muita vierailevia kirjoittajia.


Mä haluan myös ottaa kantaa tähän todella isoon muutokseen, joka blogimaailmassa ja sosiaalisessa mediassa on tapahtunut. Haluan tehdä tätä rennosti liikaa laskelmoimatta ja mä uskon, että moni teistä kannattaa tätä valintaa. Tervetuloa kaikki ihanat, toivottavasti viihdytte, ihanaa, kun tulitte käymään ja toivottavasti tulette vielä monta kertaa uudestaan! Ja tärkeimpänä, toivottavasti teillä on mukavaa!


Minä instagramissa: @marijhirvonen

Vihme facebookissa: @vihme.fi