Roadtrip: Northland eli matka pohjoiseen

Uudessa-Seelannissa pohjoinen tarkoittaa lämpöä ja hiekkarantoja. Pari viikkoa sitten tehtiin roadtrip pohjoiseen ja käytiin Uuden-Seelannin aivan pohjoiskärjessä.

Matka Aucklandista pohjoissaren kärkeen Cape Reingalle kestää noin kuusi tuntia. Oli hämmästyttävää huomata, miten luonto ja ympäristö muuttuu jo parin tunnin ajon jälkeen. Pelloilla näkyi hevosia ja tietenkin lehmiä ja lampaita, mutta myös tosi rehevää kasvillisuutta ja vehreyttä. Rakastin katsella maisemia.

Vierailtiin monilla rannoilla, nähtiin hiekkaan hautautunut iso meritähti, joka lähti sitten tekemään matkaa takaisin mereen ja käytiin ihanilla markkinoilla, jotka olivat täynnä tuoreita hedelmiä ja vihanneksia (Tomaatit, avokadot ja appelsiinit olivat niin hyviä! Ja ajatelkaa, että täällä kasvaa appelsiineja ja avokadoja!).

Cape Reingan edustalla Tyynivaltameri ja Tasmanin meri kohtaavat ja Maori -kulttuurissa uskotaan, että niemen kärki on kohta, josta kuolleet astuvat alamaailmaan (Reinga tarkoittaa alamaailmaa maoriksi.) Kaksi merta suutelevat toisiaan ja maorit kertovat siinä naiseuden ja miehisen olemuksen yhdistyvän.

Jos käytte Uudessa-Seelannissa ja matkaatte pohjoiseen, suosittelen syömään Paihiassa Charlotte’s Kitchenissa, surffaamaan Te Paki -hiekkadyyneillä ja vaeltamaan Cape Reingan läheisyydessä. Oli ihanaa!

 

Ensimmäisen roadtrip-kertomukset löydät täältä!