Viikko Pariisissa

Viikko Pariisissa oli ihana, inspiroiva ja kiehtova, mutta pitkään aikaan en ole ollut kotiin palatessani niin iloinen (eikä se ole huono asia). Mulla ei ollut suunnitelmissa muuta kuin syödä hyvin ja käydä museoissa. Välillä aika tuntui valuvan sormien välistä ja välillä se tuntui loputtomalta, kun käveltiin Pariisia ympäriinsä, istuttiin kolisevissa metroissa ja tupakansavuisilla terasseilla.

Pariisin dekadentti ulkomuoto sai rakastumaan kaupunkiin, ja totesin, että olisi siellä aika ihanaa asua, vaikka totuttelua se ensin vaatisi (hiljaisia metsiä tulisi ikävä). Mä rakastin kaikkia puistoja, joissa oli kukkia ja haaveilin aina omasta pienestä puutarhasta (miksi Suomessa ei ole kukkapuistoja?).

Me elettiin hyvin hiilari-, leivonnais- ja viinipainotteisella ruokavaliolla, ja pariisilaisilla taisi olla periaatteena, että kun kevät on virallisesti alkanut, terassilla istutaan, vaikka olisi suorastaan kylmä. Me käveltiin ympäriinsä mummovauhtia ja mä totesin meidän varmaan näyttävän aivan vanhalta pariskunnalta, joka kävelee käsikynkkää iltapäiväkävelyllä.

Me taidettiin käydä yhteensä viidessä museossa (!!) ja yhdessä arkkitehtikohteessa (Le Corbusierin Maison La Roche), josta pidin erityisesti. Monet’n Water Lilies -maalaukset Musée L’Orangeriessa saavat myös eritysimaininnan ja samoin Musée Rodinin patsaat! Louvre oli totta kai hieno, hengästyttävä ja vähän väsyttävä. (Mä en oikein pitänyt siitä, miten valtavat turistimassat siellä oli ja miten iso se oli.)

Seinen vartta kaupunkipyörillä pyöräily oli tosi ihanaa. Liikenteen joukkoon en juuri uskaltanut mennä, mutta aivan joen vieressä suurimmalla osalla matkasta kulkeva kävely- ja pyörätie oli loistava.

Yksi ravintolasuositus mulla on myös: Au Passage, 11. arrodissementilla oli aivan loistava! Ravintola oli täyteen bookattu, mutta saatiin sellainen korkea pikkupöytäpaikka. Henkilökunta oli todella ihanaa ja ystävällistä ja tapakset todella maukkaita!

Kotiin palattuani haaveilen edelleen croissanteista ja patongista, sitruunapiiraista ja sipulikeitosta (rakastan Ranskan yksinkertaista ruokafilosofiaa). Nyt kuitenkin tekee mieli unohtaa liiallinen hiilariannostus hetkeksi ja lähteä metsään lenkille!