Pasta alfredo ruusukaalilla

Pasta alfredo valkoviinillä, valkosipulilla ja uunissa paistetuilla ruusukaaleilla: ihanan yksinkertainen, hieman parempi arkiruoka! Paistetut Ruusukaalit antavat makua ja ovat muuten vain todella suloisia.

Hyvä ja laadukas parmesaani on alfredo -kastikeessa tärkeä, koska juusto antaa paljon makua.  Oikean parmesaanin voi korvata myös vegaanisella vaihtoehdolla, jolloin kastikkeesta tulee kokonaan vegaani.

Alfredo -kastike

1,5 dl kuivaa valkoviiniä (parhaita ovat Pinot Grigio, Chardonnay tai Sauvignon Blanc)
4 rkl maissitärkkelystä
4 1/4 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
3 valkosipulinkynttä
reilusti oliiviöljyä
20 g parmesaania

Paistetut ruusukaalit

400 g ruusukaaleja
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

250 g tagliatelle -pastaa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Puolita ruusukaalit ja levitä ne leivinpaperin päälle uunipellille. Lisää päälle oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria ja aseta hetkeksi syrjään.

Pieni valkosipuli ja kaada oliiviöljyä pannulle. Paista valkosipulia hetki pannulla. Kaada sitten valkoviini joukkoon varovasti, sillä se saattaa hetkellisesti leimahtaa. Sekoittele hetki niin, että viinistä on haihtunut noin puolet. Mittaa sitten joukkoon maissitärkkelys ja vispaa ja sen jälkeen mantelimaito. Käytä kastike blenderissä ja blendaa tasaiseksi. Lisää joukkoon suolaa ja pippuria.

Laita pastat kiehumaan paketin ohjeen mukaan. Paista ruusukaaleja uunissa noin 12-15 minuuttia ja sekoita niitä noin kymmenen minuutin kohdalla.

Anna kastikkeen kiehua tasaisella lämmöllä, jotta se sakenee. Lisää parmesaanit. Jos kastike vaikuttaa liian paksulta, lisää hieman mantelimaitoa, ja jos liian ohuelta, anna kiehua voimakkaammin. Ota ruusukaalit pois uunista ja valuta pastat. Sekoita pasta ja puolet ruusukaaleista kastikkeen joukkoon. Loput lisätään pastan päälle.

Tarjoile parmesaanin kanssa.

pasta alfredo ruusukaaleilla

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *