Valkeat kesämekot

Unelmoin ilmavista, sopivasti arvokkaista, mutta rennoista, valkeista kesämekoista. Sen tulee olla sopivan luxury, mutta sellainen, jossa voi kuvitella katselevansa kukkia pellon reunassa, istua nurmikolla ja syödä jäätelöä.

Kesät ovat valkeita, napakoita puuvillamekkoja varten – vanhoista yöpaidoista tehtyjä mekkoja, jotka ovat ihanan viileitä, vähän romanttisia, mutta silti ajankohtaisia ja moderneja. Mä ostin tällaisen yhden Pariisista isolta kirpputorilta, joka oli täynnä ihanaa antiikkia (ja varmaan myös taskuvarkaita). Haaveilen Cecilie Bahnsenin mekoista.

Cecilie Bahnsenin mekot yhdistävät heute-couturen arkimuotiin ihanalla ja leikkisällä tavalla. Erilaiset materiaalit, isot hihat ja helmat sekä ilmavuus inspiroi ja saa mut tuntemaan kesätuulen ja auringon iholla. Haluan tänä kesänä käyttää mekkoja, (ja haalaria, joka on vasta suunnitteluvaiheessa) ja kauniita valkeita kesäpaitoja. Kuvittelen sitten juoksevani metsässä ja pelloilla niin kuin lapsena tai harrastavani hieman laiskaa puutarhurointia.

 

Kuvat via Cecilie Bahnsen.

kaksi tyttöä röyhelömekoissa kävelemässä poispäin
viisi tyttöä ringissä pitää toisiaan käsistä kiinni
tyttö valkeassa mekossa katse alhaalla